Parhaat vaellussukat: 7 vinkkiä sukkien valintaan vaellukselle

Vaellussukat

Sukat ovat vaelluksella supertärkeässä roolissa. Tässä on meidän vinkit siitä, miten löydät parhaat vaellussukat omille retkillesi. Sulan maan vaelluksella sukat ovat hieman erilaisessa roolissa kuin talvivaelluksella, joten kannattaa huomioida, että tämä kirjoitus koskee sulan maan aikaa!

Valitse hyvin istuvat vaellussukat

Rakot ovat yksi ikävimmistä vaelluksella vastaan tulevista ongelmista, ja myös sukkavalinta vaikuttaa rakkojen syntymiseen. Valitse siis istuva sukka jossa ei ole saumoja, rullaantuvia nilkkoja tai liian isoa myttyyn menevää sukkaa. Saumattomuus erottaa laadukkaan sukan halvoista, sillä parhaat vaellussukat kudotaan niin ettei hiertäviä saumakohtia synny. Mikäli on kokojen välissä, kannattaa monesti valita pienempi vaihtoehto.

Varren pituutena hyvä on nilkan ylittävä pituus: tällöin sukka lämmittää nilkkaa ja suojaa sitä varvuilta.

Pitkä pohjepituinen vaellussukka ei ole monestikaan yhtä hyvä, sillä  märkä sukka on ikävä pohjetta vasten, kun nilkkapituisena märkyys ei juuri haittaa. Pitkä sukka valuu myös helposti myttyyn alas, ihan vain pohkeen muodon vuoksi.

Naisten vaellussukat vaelluskengissä

Sukan materiaali: kiinnitä näihin huomiota

Valitse materiaaliksi villasekoite. Puhdas merinovillainen vaellussukka ei kestä, ja imee liikaa vettä. Sataprosenttisesta villasta tehtyjä sukkia ei siis kannata valita vaellukselle, ellei halua heittää reikiintyneitä sukkia pois retken jälkeen.

Mielestämme sukassa pitää olla myös kunnolla nylonia, jotta se kestää muutamaa retkeä pidempään. Jotkut käyttävät jopa sataprosenttisesta nylonista tehtyjä pukusukkia, mutta mielestämme villaa sisältävä sukka on märkänä mukavampi ihoa vasten. Nylonia saa kuitenkin olla reilusti, sillä se vaikuttaa paljon sukan kestävyyteen.

Esimerkiksi myymissämme Darn Tough -vaellussukissa on reilusti nylonia, mikä onkin osasyynä siihen, että valmistajan on mahdollista antaa sukille elinikäinen takuu.

Polyester lisää sukan kuivumisnopeutta ja elastaani joustoa. Nämä ovat vaellussukissa järkeviä materiaaleja. Sen sijaan akryylia sisältäviä sukkia kannattaa välttää akryylin huonon keston vuoksi. Akryylia on usein edullisemmissa sukissa.

Vaellussukat jalassa

Kuinka paksu vaellussukan pitäisi olla?

Aloitteleva retkeilijä saattaa sukkaostoksilla pohtia sitä, kuinka lämmin sukan pitäisi olla. Sulan maan aikaan erityisen lämmintä sukkaa ei kuitenkaan kannata valita, sillä kaikki sukat ovat rinkan kanssa kävellessä kyllä riittävän lämpimät.

Paras vaellussukka onkin melko ohut. Etenkin kevytretkeilytyyliin polkujuoksukengillä vaellettaessa sukat ovat monesti märkiä, ja paksu sukka muuttuu ikäväksi tirskuvaksi pesusieneksi. Sama pätee myös vaelluskengissä, ja paksu sukka kastuu hiestä helposti märäksi sieneksi kengän sisällä.

Ohut sukka kuivuukin nopeammin jos saa mahdollisuuden siihen. Jos ohut sukka kastuu, lämpenee se jalan lämmöstä nopeammin kuin märäksi kastuva paksu sukka. Tämä aiheuttaa monesti sen, että sukan ihoa vasten oleva pinta kuivuu, jolloin ohut sukka on märkänäkin miellyttävä jalassa.

Ohuenohut nylonsukkakin on vaihtoehto, mutta useimmille ohuehko villasekoitesukka ehkäisee rakkoja paremmin.

Kylmävarpaisuudesta kannattaa huolehtia vasta kun maassa on lunta tai leirissä seisoskellaan pitkiä aikoja. Vaihda tällöin kuivat sukat jalkaan ja eristä ne pakastuspussilla märistä kengistä. Usein pelkästään kuivien sukkien vaihtaminen riittää siihen, että jalat pysyvät riittävän lämpiminä iltatoimien ajan.

Monet sukat vaellukselle tarvitaan?

Usein riittävää on ottaa mukaan yhdet sukat kävelyyn ja toiset sukat nukkumissukiksi.

Nukkumissukkia on hyvä varjella kosteudelta ja käyttää vain nukkuessa. Nukkumissukkien on hyvä soveltua myös vaeltamiseen, mikäli kärventää kävelysukkansa nuotiolla tai onnistuu rikkomaan ne muuten. Tällöin nukkumissukkia voi käyttää hätätilanteessa myös vaeltaessa.

Kolmas sukkapari on monesti tarpeeton. Kolmansien sukkien sijaan kannattaa ottaa mukaan yllä mainitut pakastuspussit, joilla voi eristää kuivat nukkumissukat märistä kengistä.

Tarvitaanko liner- eli alussukkaa?

Jotkut käyttävät sukan alla toista hyvin ohutta ja liukasta sukkaa alussukkana. Ajatuksena on se, että alussukka liukuu varsinaisen sukan sisällä, mikä vähentää kitkaa ja siten rakkoja.

Tämä tapa on kuitenkin hiipumassa, eivätkä useimmat pitkän matkan vaeltajat käytä alussukkaa. Suurin syy tähän on tarpeettomuus: hyvä sukka tekee sen minkä hyvän sukan ja alussukan yhdistelmä. Etenkin pehmeillä polkujuoksukengillä vaellettaessa alussukka ei kovinkaan paljon ehkäise rakkojen syntymistä.

Jotkut ovat aikojen saatossa löytäneet itselleen alussukkasysteemin joka toimii. Oma mielipiteemme on, että kannattaa mielummin säästää rahansa alussukista ja panostaa sen sijaan laadukkaisiin varsinaisiin sukkiin.

Vedenpitävät vaellussukat

Vedenpitävät sukat nousevat silloin tällöin keskusteluun. Vedenpitävissä sukissa on ollut melko paljon kestävyysongelmia, eli sukkiin tulee vuotoja. Lisäksi sukat kostuvat melko nopeasti vedestä sisäpinnalta hiestä ja sukkia pois rullattaessa, jolloin hyöty ei ole suuri.

Vedenpitävät sukat ovat myös kalliita, joten vuotojen tuleminen harmittaa. Onneksi vedenpitävät sukat ovat useimmiten tarpeettomia, emmekä itsekään käytä niitä. Märkä villasekoitesukka on jalassa melkein saman tuntuinen kuin hiestä kostunut vedenpitävä sukka, ja rakkojakin ne ehkäisevät paremmin.

Vedenpitävistä sukista on lisää asiaa mm. Kevyesti kairassa -blogissa

Mitä höyrysulkusukilla tarkoitetaan?

Höyrysulkusukat ovat talvivaeltajien käyttämiä sukkia, jotka eivät päästä yhtään kosteutta läpi. Esimerkiksi pakastuspussit ovat suosittuja höyrysulkusukkia. Höyrysulkusukan ajatuksena on se, että jalasta erittyvä kosteus ei kastele sukkaa. Tällöin sukka säilyy kuivana ja hyvin eristävänä.

Höyrysulkusukkia käytetään pakkassäällä talvivaelluksella ja vuorikiipeilyssä. Usein sukkia puetaan kolme: ensin ohut alussukka, sitten muovipussi höyrysulkusukaksi ja päälle paksu lämmittävä talvisukka.

Höyrysulkusukat toimivat mainiosti, ja ne ovat myös omassa käytössämme talvivaelluksella. Leiriin tullessa on mukavaa, kun voi ottaa höyrysulkusukan ja alussukan pois, ja vetää jalkaan kuivat ja lämpimät päällisukat.

Höyrysulkusukat pitää ottaa aina yöksi pois, jotta jalka pääsee hengittämään ja kuivumaan yön aikana.

Mitkä ovat parhaat vaellussukat?

Meillä on ilo ja kunnia pitää Farliten valikoimissa elinikäisellä takuulla varustettuja Darn Toughin sukkia. Darn Toughin sukat ovat mielestämme parhaat vaellussukat suomalaisiin olosuhteisiin. Darn Toughien menestystä voi itse ihmetellä googlettamalla “best hiking sock”, ja toteamalla, että kyseiset sukat ovat käytännössä jokaisen testin voittajat.

Suosittelemme itse myös vilpittömästi Darn Toughin sukkia vaellukselle. Elinikäisen takuun ja kulttimaineen vuoksi näiden kanssa voi lähteä huolettomin mielin vaellukselle tietäen, että ainakaan sukista retki ei jää kiinni.

25,90 
Paino: 56g
25,90 
Paino: 68g
22,20 
Paino: 58g
14,90 
Paino: 42g
19,70 
Paino: 50g